Kyborgit valloittivat norjan!
Rkj:n toimitus kävi tustumiskäynnillä salaperäisten kyborgien maailmassa.
Lumivyöry Jussin kanssa starttasimme pirssin kohti norjaa tiistai päivänä ja ajoimme kilpisjärvelle ensimmäiseksi yöksi. Minun mielestäni tämä reissu on ensimmäinen laatuaan jossa olen joka päivä herännyt ennen sian pieremää. Armeijamaisella säntillisyydellä laitoimme aamupalaa ja jatkoimme norjan puolelle ennekuin päivä oli valjennut. Pikkuhiljaa kun alkoi kirkastua löysimme itsemme vuorien ympäröimänä. Kyllä vouristossa silmä ja mieli lepää, näin se vain on. Jylhan karua, vuorissa on luonnetta.
Ajoimme suoraan Tamokdalen nimiseen laaksoon josta heti löysimme telttapaikan ja putoukset. Keli oli mitä mainioin muutama aste pakkasta, lunta oli vielä sen verran vähän että lähestyminen oli helppoa. Allekirjoittaneella oli hiukan levoton mieli ,että mitenkähän nuitten rautojen ja hakkujen kanssa pärjää. Ainoa harjoittelukerta oli ollut saariston kanssa lentokentän 7 metrin massiivisella virralla, yläköydellä tietenkin. Jussi hoiti tällä reissulla liidaamis osaston ja minä toimin sherpana. Esimmäinen putous minkä päätimme kiivetä oli kohtuu leveä aluksi noin 85 asteistä jäätä 20 metria, sitten loivempi osio ja loppuun vielä pari pikku rypistystä.
Kiipesimme putousen 3 kp:nä. Se osoittautui vaikeammaksi miltä ensisilmäysen jälkeen vaikutti, mutta oli erittäin nautinnollista settiä. Minulla sormet hyytyivät jo ensimmäisen osion puolessä välissä koska jussi puhkaisi hakullaan putouksen yläpäähän reiän josta suihkusi kaarella vettä suoraan minun päälleni. Vesi oli kuorruttanu slingan ja sullkkarin joka oli vedetty puikon ymparille. Pari munuuttia sitä sulkkariruuvia piti paljailla nakeilla sulatella että aukesi. Ei mennyt kauaakaan kun näpeistä meni tunto. Oli pakko mennä köyteen roikkumaan ja sairastamaan mahtavaa tuskaa josta jesse oli ohimennen maininnut ennen reissua. 2 ja 3 kp menivät todella nopeasti kun sormet eivät jäätyneet ja jussi ei turhia ruuveja ruuvaillut (keskimäärin 4 ruuvia per 60 metriä.) Mahtavaa puuhaa, mitenkähän ei ole aiemmin tullut paljon testailtua.
Kun pääsimme takaisin leriin huomasimme kellon olevan vasta 4 iltapäivällä ja tuli säkki pimeää. Tekemisen puute oli melko paha ja teimme nuotion märistä puista joka työllistikin meidät seuraavaksi 4 tunniksi.
Seuraavana aamuna herasimme 8.30 ja löysimme itsemme putouksen juurelta noin kello 9.30. Tämä reitti oli eilistä pätkää hieman tiukempi, mutta saman mittainen. Noin 160 metria todella jatkuvaa ja hienoa jääkiipeilyä.
Meidän välissä päivän putous.
Ylös päästyämme luulimme että nyt oli muuten putous hienoimmasta päästä, mutta emme tienneet mika odotti seuraavana päivänä... Illalla kävimme pienellä ajelulla katsomassa pigg tindeniä ja lyngenin laskumestoja. Vielä ei pääse laskemaan, lunta ei ollut tarpeeksi. Henttosen jarkko oli neuvonut meidät näille putouksille jossa olimme ja oli maininnut jussille että kannattaa soittaa paikalliselle miehelle nimeltään aadney, se tietää paikkoja. On asunut mestoilla 42 vuotta. Aadney kutsui meidät illalla kahville ja rupattelimme pitkat tovit jää ja lasku hommista. Kun palasimme teltallemme ja pistimme yöpuulle alkoi tuuli piiskata telttää melkoisella voimalla. Jussi kävi siirtämässä auton teltan viereen tuulen suojaksi mutta silti yöunet jäivät hieman heikon laisiksi. 10 minuutin välein heräsin säikähtämalla kun tuuli puhalsi märän telttakankaan naamaa vasten. Sai aina hetken odotella että pulssi tasaantuu.
Herätyskellon soidessa 7.30 en ollut aivan varma olinko nukkunut ollenkaan, todella sekavat fiilikset. Saimme kuitenkin itsemme ylös. Aamupalat naamaan ja teltta nurin. Nyt oli todellinen näytön paikka. Olimme illalla teltassa puhuneet, että vika päivä ja nyt vedetää tiukkaa shittiä. Ajoimme puolen kilsan päähän putouksen juurelle. Alhaalta näytti että lähestyminen ei ole paha, ja putouskin näytti edellisten putousten tasoiselta 2-3 kp:n setiltä. Otimme kamat kantoon ja lähdimme haikkaamaan jäälle tuulen puhaltaessa. Puolen tunnin kuluttua hoksasimme olevamme vasta puolessä välissä lähestymistä. 20 tauon jälkeen olimme päässeet juurelle. Emme tässä vaiheessa vielä aavistaneet kuinaka korkea putous todella oli. Heti aluksi oli 30 metriä noin 85 asteista jäätä jonka päällä oli hiukan lunta jonne jussi kasasi ständin. Kiipesin perässä ja vaihdoimme hiukan ajatuksia. Meidän ensimmäinen ständi oli suurin piirtein niillä paikkeilla missä piti olla ekan kp:n puoliväli ja 60 metrin köysi oli viimeistä metriä myöten käytössä. Samantien hoksasimme että meidän korkeuden arvioimis kyky oli haukannut p*skaa isolla kauhalla ja jotenkin se tunnin lähestyminenkin nyt kävi järkeen. Olimme karkealla arviolla arvioineet putouksen puolta pienemmäksi. Kovan tuulen johdosta kurua pitkin tuli pieni muotoisia lumivyöryjä tai suihkuja.
Kusitauko kuudennella kp:lla
Ensimmäisen köydenpituuden jälkeen kello oli jo 11.45 ja tiesimme että 15.45 pimeys laskeutuu... Pistimme kiipeilyyn aika paljon lisää höyryä koska vuorelta laskeutuminen pimeässä on melko horroria. Reitillä oli kolme selkeästi vaikeampaa kohtaa, alussa, puolivälissä -ja aivan lopussa. Puolessä välissä reittiä tuuli meidän onneksemme vaihui tiheään lumisateeseen ja lumisuihkut loppuivat. 4:nnen kp:n jälkeen alkoi tuntua jo pientä epätoivoa. Aloin jo mielessäni miettia B-suunnitelmaa jota meillä ei ollut. Laskeutuminen ei enää ollut vaihtoehto koska olimme jo kiivenneet 4 tayttä 60 metrin köyttä, ylöspäin vain. Kuudes kp oli viimeinen ja vaikein jonka Jussi oli todella väsyneenä kiivennyt sen enempää jännitelemättä tai miettimättä.
Kun vielä rämmimme viimeiset lumipätkät huipulle alkoi hymy olla herkässä.
Pikainen tiiraus kelloon (15.00) kertoi että meillä on tasan 45 minuuttia aikaa ehtiä alas ennen pimeää. Kättelimme onnistuneen kiipeilyn kunniaksi ja lähdimme laskeutumaan. Autolla olimme kuin uitetut koirat, märkiä mutta onnelisia. Tämä reissu oli nappi suoritus.
Kuvassa 6 kp:n jääputous. Nyt jälkeen päin tarkasteltuna se näyttää taas todellä pieneltä.
Jääkiipely kamoja en ole vielä tilannut, mutta tämän reissun jälkeen harkitsen asiaa vakavasti. Norjan kiipeily paikat on onneksi todellä lähellä ja korouomassa riittää tekemista. Jessen kanssa meillä vielä odottaa vuorenvalloitus seikkalut. Päätin tällä reissulla että jos vielä joskus avaan jääreitin tai hienon köysilinjan, laitan nimeksi VOITTAJAFIILIS.
Ps: Kuvat on otettu Jussin puhelimella koska se oli ainoa kamera jossa oli akkua....
Wille, RKJ
|
)
)
)
)
)
)
)
)
)
